|
|
Historialliset laiva- ja junareitit Kuninkaantie Viipurista Helsinkiin, Turkuun ja Tukholmaan kulki Porvoon kautta jo 1300-luvulla, kulkuneuvoina tuolloin hevoset vaunuine ja rekineen. Kilpailevan matkustuskeinon tarjosi 1800-luvulla rannikon höyrylaivaliikenne, jonka asemaa puolestaan horjutti rautatie. Viipurin rata avattiin 1870. Pari vuotta tämän jälkeen alkoi junalikenne Porvoosta Keravalle Kuninkaantien reittiä seuraten. Rautatieliikenne lakkautettiin Porvoon radalla 1990. Kesä-lauantaisin liikennöidään kuitenkin historiallista museorataa Helsingin ja Porvoon välillä 1950- ja 1960-luvun junakalustolla. Laivaliikenne Porvoon ja Helsingin välillä on vilkasta, mm. m/s JL Runeberg liikennöi reitillä toukokuusta syyskuuhun. Porvoonjoki ja Porvoon saaristo tarjoavat mahdollisuudet houkutteleviin risteilyihin ja luontoretkiin. Porvoonjoessa, keskustan ja Vanhan Porvoon tuntumassa on myös hyvän palvelun vierasvenesatama, johon pääsee isollakin veneellä. |