Etusivu Nähtävyydet Saaristo ja Maaseutu

På svenska In English

Saaristo ja Maaseutu 

Saaristoilta PorvoossaPorvoon saaristolla on paljon annettavaa sekä siellä asuville, että siellä vapaa-aikaansa viettäville. Vanhan saaristolaiselämän rinnalla elävät kesämökki-asukkaat ja veneilijät.

Osa Pellinki-saaren asukkaista elää saaristosta; kalastus ja veneenrakennus ovat usean leipäpuuna. Vanhoihin perinteisiin voi tutustua Hörbergsgårdenin ulkoilmamuseossa, jossa on esillä pellinkiläisen saaristolaistalon elämää 1800-luvun lopulta. Kråkön ja Pellingin veneveistämöistä lähtee merille ikiaikaisella veneenrakennustaidolla tehtyjä aluksia.

Saariston käyntisatamat esim. Tirmossa ja Hamarissa ottavat venekunnat lämpimästi vastaan. Pellinkiin pääsee myös maanteitse, jolloin saa nauttia Itä-Uudenmaan saariston ainoan käytössä olevan lossin kyydistä Tirmossa. Kauniina suvi-iltana Tolkkisten Tanssisaari kutsuu soitollaan vanhan hyvänajan lavatansseihin. Omintakeisella kilpailumuodolla kirveenheitolla - on puolestaan Pellingissä laaja harrastajakunta ja pellinkiläiset ovatkin voittaneet monet kirveenheiton suomenmestaruudet.

Söderskärin majakka

Porvoon ulkosaaristossa sijaitseva Söderskärin majakkasaari on viehättävä kohde, jossa yhdistyvät raikas merellinen miljöö, karun kaunis luonto sekä kiehtova historia. Tänä vuonna vietetään majakan 150-vuotisjuhlavuotta.Ainutlaatuiseen kohteeseen pääsee vierailemaan Porvoosta Marivall II:lla. Helsingistä majakalle risteilee sekä Marivall II että m/s Katarina.

Porvoon satamasta risteilyt lähtevät 6.7. ja 20.7. klo 10.00.
Helsingistä risteillään touko-elokuussa.

Katso tarkemmat aikataulut ja hinnat www.soderskar.fi ja www.royaline.fi

Pellinkiläinen, nopea puufiskari

Pellingin lossiRannikon asukkaat ja puuveneet, erityisesti puufiskarit ovat kuuluneet vuosisatoja erottamattomasti yhteen. Useimpien maakrapujen mielestä kaikki fiskarit ovat lähes samanlaisia. Suomenlahden rannikon veneveistämöillä ollaan kuitenkin toista mieltä; Porvoon saariston pellinkiläinen on eri vene kuin Kotkan suunnan summalainen. Molemmat venetyypit ovat pisaran muotoisia, mutta pellinkiläisessä pisaran paksu pää on edessä ja summalaisessa takana. Pellinkiläisveneet ovat nopeita, sillä saariston suojassa piti ehtiä ennen vanhaan varhain aamusta joko Porvoon tai Helsingin torille myymään kalasaalista ennen muita saaristolaisveneitä. Jopa yli 20 solmun nopeuteen yltävän pellinkiläisen tunnistaa myös listasta rungon vesilinjassa.

Kesätoreja ja kappeleita

Pyhän Olavin kappeli PellingissäBjurbölen ja Pellingin kesätorien pöytien tarjonta vaihtelee sesongin mukaan. Saaristolaislimppua ja kalaa on tarjolla kuitenkin aina. Emäsalon saaristolaiskappeli, Pellingin Pyhän Olavin kappeli ja Fagerstadin Mikaelin kappeli kiinnostavat erikoisempina tutustumiskohteina. Ne ovat auki lähinnä tilauksesta. Tutustu kappeleihin tarkemmin

Silakkamestarin sekoitus

Perinteisillä Helsingin silakkamarkkinoilla on porvoolaissilakat todettu herkuiksi usean vuoden ajan. Vuonna 2002 Vuoden maustekalan tittelin voitti pellinkiläinen Martin Tillman kalaherkullaan ja silakkaherkkukilpailussa sijoittuvat pellinkiläiset Lilli ja Henrik Kellgren kolmannelle sijalle.

Klovharun

on pieni tuulen pieksemä luoto Suurpellingin eteläpuolella. Tässä karussa ympäristössä, pienessä yhdenhuoneen mökissä Muumi-peikkojen luoja, Tove Jansson ja taiteilija Tuulikki Pietilä viettivät liki 30 työn- ja elämäntäyteistä kesää. Tove Jansson lahjoitti mökin vuonna 1995 Pellinge hembygdsföreningille joka hoitaa sitä nykyisin. Mökki on vuokrattuna kesäkuukausina yhtä viikkoa heinäkuussa lukuun ottamatta jolloin mökki on avoinna yleisölle. Ajankohta ilmoitetaan osoitteessa www.pellinge.net

Viimeksi muokattu 23.04.2012 Sari Myllynen
powered by eMedia